www_Musaklubi-1_1920x1080

Musaklubi – Balkan Fever
yhdessä Rimpparemmi band, Matti Pitkänen ja Lehtojärven Hirvenpää duo

La 4.2.2023 klo 19, K-18

Tervetuloa Rimpparemmin musaklubille tutustumaan pohjoisen musiikin tekijöihin ja valtavirrasta erottuviin musiikin tyylilajeihin. Kevään aikana musaklubilla tutkitaan musiikin eri ulottuvuuksia ja sukelletaan niin perinteisempään balkan-musiikkiin kuin myös klassiseen nykymusiikkiin. Rimpparemmin musaklubien tarkoitus on tutkia, kokeilla ja oppia eri musiikkityyleistä yhdessä pohjoisesta kotoisin olevien, taitavien ja upeiden musiikin tekijöiden kanssa.


Balkan fever on Rimpparemmi bändin, viulisti Matti Pitkäsen ja Lehtojärven Hirvenpää duon lämmin ja eloisa musiikin traditioihin sukeltava musiikki-ilta. Illan ensimmäisellä puoliajalla nautimme instrumentaalisesta iloittelusta. Balkan-musiikin ytimeen sukeltaa lukuisista musiikkiprojekteista tunnettu viulisti Matti Pitkänen, jota on kuultu niin Paleface ja Huolestuneet kansalaiset kokoonpanossa kuin myös Samuli Edelmanin, Asa & Band sekä Puppa J:n bändeissä. Rimpparemmin Musaklubilla Inariin vakiintunut Pitkänen lyö hynttyyt yhteen Rimpparemmin Henri Haakanan ja Jukka Nurmelan kanssa. 

Illan toisesta puoliajasta vastaa Lehtojärven Hirvenpää duo eli herrat Jaakko Laitinen ja Harri Kuusijärvi. Lehtojärven Hirvenpää on uuden ajan tango-orkesteri Suomen Lapista. Yhtye sai alkunsa, kun Väärä Raha -yhtyeestä tuttu Jaakko Laitinen ja monien musiikkilajien parissa taituroinut haitarivirtuoosi Harri Kuusijärvi löivät päänsä yhteen ja alkoivat työstää uusia lauluja. Syntyi levyllinen lopun aikojen populäärimusiikkia. Rimpparemmin musaklubilla herrat kutsuvat seuraansa Rimpparemmin Henri Haakanan ja Jukka Nurmelan. Luvassa onkin harvinaislaatuinen musiikin ilta Rovaniemellä.

Kesto: n. 2h 30min sisältäen väliajan


Esitykset

 

la 4 helmikuun 2023 19:00
Kulttuuritalo Wiljami, Urheilukatu 1 Rovaniemi
Osta lippu